Siirry sisältöön

Rautavaaran kunta valmistelee hankekokonaisuutta, jolla Tiilikkajärven kansallispuiston laajennusalue avataan retkeilijöille, matkailijoille ja paikallisille yrityksille. Haemme hankkeille parhaillaan rahoitusta ja kutsumme mukaan yrityksiä ja muita toimijoita, jotka haluavat hyödyntää uutta reitistöä ja kehittää sen ympärille palveluja.

In English

Miksi hanketta tarvitaan

Tiilikkajärven kansallispuisto laajeni vuonna 2023 noin 7 200 hehtaarin kokonaisuudeksi. Laajennusalueella on poikkeuksellisia luontokohteita, kuten Pumpulikirkon hiidenkirnu, joka on yksi Suomen merkittävimmistä geologisista luontokohteista. Alueen mahdollisuudet ovat silti pitkälti käyttämättä.

  • Puiston vanhan ja uuden osan yhdistävä Virvatulten polku on kasvanut umpeen, ja sen pitkospuut ovat maatuneet.
  • Laajennusalueelta puuttuvat ryhmille ja yrityksille sopivat leiriytymisalueet, taukopaikat ja saapumispisteet.
  • Alueen palvelut ovat hajallaan, eikä matkailija voi ostaa kokonaisuutta yhdestä paikasta.
  • Ulkomaisten kävijöiden osuus on vain noin viisi prosenttia, ja alueelle on vaikea saapua ilman omaa autoa.

Mitä hankkeissa tehdään

Hankekokonaisuus koostuu kahdesta toisiaan täydentävästä hankkeesta. Toinen rakentaa reitit ja rakenteet, toinen kehittää niiden ympärille palveluja ja liiketoimintaa.

Reitit ja rakenteet

  • Noin 20 kilometrin yhtenäinen reitti Metsäkartanolta Pumpulikirkon kautta Sammakkotammelle, mukaan lukien noin 8 kilometriä pitkospuita.
  • Leiriytymisalueet Pankalammelle ja Yrttilammelle sekä taukopaikat Yrttisuolle ja Sopasen kankaille.
  • Saapumispisteet Sammakkotammelle ja Metsäkartanolle.
  • Yrttilammesta esteetön kohde, jossa on esteetön reitti, keittokatos ja WC.
  • Lukittavat varastot yrittäjien kalustolle.
  • Sähköpyörien latauspisteet ja pyörävarastot kirkonkylään, Metsäkartanolle ja Sammakkotammelle.
  • Opasteet ja viitoitus koko reitistölle.

Palvelut ja elinkeinot

  • Yritysten käyttöön soveltuville rakenteille sovitaan avoimet ja kaikille yhdenvertaiset käyttöehdot.
  • Yritysten kanssa tuotteistetaan palveluja ja usean yrityksen yhteisiä paketteja.
  • Uusia palveluja testataan asiakaspiloteilla eri vuodenaikoina.
  • Palvelut viedään verkossa varattaviksi sekä kotimaisille että kansainvälisille asiakkaille.
  • Kehitetään autoton saapuminen alueelle ja kuljetus Hiidenportin, Tiilikkajärven ja Kolin kansallispuistojen välille.
  • Sähköpyörille kehitetään vuokrausmalli.
  • Yrityksille järjestetään valmennuksia esimerkiksi tuotteistuksesta, hinnoittelusta, verkkomyynnistä ja turvallisuudesta.
  • Rakenteiden huollolle kehitetään paikallinen malli, joka luo alueelle pysyvää työtä.

Tavoitteet

  • Kansallispuiston kävijävirrasta tulee paikallista toimeentuloa ja uusia työpaikkoja.
  • Alueelle syntyy ympäri vuoden ostettavia palveluja ja paketteja.
  • Kansainvälisten kävijöiden määrä kaksin- tai kolminkertaistuu vuoteen 2031 mennessä.
  • Kävijävirta jakautuu koko puiston alueelle luonnon kantokykyä kunnioittaen.

Lähde mukaan

Etsimme hankkeille tukijoukkoja ja osallistujia. Mukaan ovat tervetulleita muun muassa:

  • matkailu-, ohjelmapalvelu-, majoitus- ja ravitsemusyritykset
  • opastus-, hyvinvointi-, välinevuokraus-, kuljetus-, käsityö- ja tapahtumayrittäjät
  • huolto-, maanrakennus-, metsäpalvelu- ja kiinteistöhuoltoyritykset
  • uudet ja sivutoimiset yrittäjät sekä yritystä suunnittelevat
  • yhdistykset, kunnat ja matkailualan organisaatiot.

Mukaan lähteminen on helppoa. Kun ilmoitat kiinnostuksesi, lähetämme sinulle aiesopimuksen allekirjoitettavaksi. Aiesopimuksella osoitat, että hankkeelle on alueella todellista tarvetta, ja se vahvistaa rahoitushakemustamme. Mukaan voi tulla myös myöhemmin hankkeen aikana.

Hanketiedot

Toteuttaja: Rautavaaran kunta
Yhteistyössä: Metsähallitus
Suunniteltu toteutusaika: 1.3.2027–31.12.2029
Tilanne: rahoitushakemus valmisteilla

Yhteystiedot

Elinkeinopäällikkö Johan Halvarsson
044 452 5712
johan.halvarsson@rautavaara.fi


 

Rautavaaran kunnan Paras luonnostaan logo.

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.