1800-luvun alkupuolella erityisesti Mikkelin ja Kuopion lääneissä oli syntynyt irtolaisongelma. Maaseudun tilaton väestö oli lisääntynyt huomattavasti, ja kun töitä ei riittänyt kaikille, väkeä oli lähtenyt kiertelemään pitkin lääniä, osa myös varastelemaan ja juopottelemaan. Kuopion ja Mikkelin läänin kuvernöörit esittivät, että tätä väkeä käytettäisiin suonkuivatustöissä, ja Rautavaaran Ylä-Luostaan perustettiin 1859 Kuopion läänin työkomppania, miespuolisille irtolaisille tarkoitettu työvankila.
Laitos perustettiin nykyisin Luostanlinnana tunnetulle paikalle Luostanjoen varteen Linnankoskelle. Alueelle kohosi kaksikerroksinen rakennus komppanian johtoa varten, vankilarakennus, jossa oli kaksi 40 hengen vankitupaa, sairaala, aitta, sauna, paja, jääkellari, keittiö, leipomo ja kasarmi kasakoille. Vankikasarmeja tuli vielä kaksi lisää, ja joen taakse rakennettiin pappila. Pappilaan ei tosin saatu pappia, vaan sinne majoitettiin vartijoiden perheitä. Tuli vielä uusi sairaala ja leipomo vartijoiden perheille. Lisäksi tuli vielä riihi, latoja, sikaloita ja muita ulkorakennuksia.
Työkomppanian eli Luostanlinnan tarkoituksena oli toisaalta raivata uutta viljelysmaata sekä toisaalta opettaa irtolaisia työntekoon ja saada heidät palaamaan kunnon ihmisinä työelämään. Vangit muun muassa ojittivat suota, raivasivat peltoa, tekivät metsätöitä, rakensivat suoran tien Kaavi-Nurmes-maantielle, sahasivat lautoja ja rakensivat vankilan rakennuksia. Vankien ammattikoulutusta varten oli seppä- ja puuseppämestarit. Lisäksi opeteltiin räätälin ja suutarin töitä. Muuta henkilökuntaa oli päällysmies, kirjanpitäjä, työnjohtaja, välskäri, neljä vartijaa ja kahdeksan kasakkaa.
Tapio-lehdessä 23.9.1871 oli tarjouspyyntö vankilalle hankittavista tarvikkeista:
Halullisille urakkamiehille olkoon tämän kautta tietää annettu että, keskiwiikkona sisälläolewan kuun 27 päiwänä kello kaksitoista (12) päiwällä, tulee täkäläisessä läänin konttuorissa, Luostanjoen ojennushuoneen johtokunnalta yleisellä urakka huutokaupalla, wähimmän waatiwalle, ajoilla kuin huutokaupassa lähemmin määrätään, tarjottawiksi alempana nimitettyjen ruokatawaroitten hankkiminen ojen-nushuoneen olopaikalle, Luostan takamaalla, Rautavaaran kappelissa, nimittäin:
6,000 leiwiskää ruisjauhoja suomen rukiista
600 ” otrajauhoja ” otrista
18 tynnyriä ruoka-suolaa
480 leiwiskää suolattua raawaan lihaa
20 tynnyriä suomen herneitä
5 kappaletta yöwartioiden turkkia suomalaisista lammas-nahkoista
40 kappaletta työturkkia samoista, ja muistutetaan, että urakkamiesten ennen huutokauppaa pitää jättämän tukewiksi todistetut takaukset päälle otetun tehtäwän toimittamisesta, jos muuten tapahtuwilla tarjouksilla wäli on pidettäwä.
Kuopiossa syyskuun 13 päivänä 1871.
Johtokunnan puolesta J. A. v. Essen. Otto Argillander.
Kun vanki tuli Luostanjoelle, oli ensin välskärin tarkastus ja sitten johtajan puhuttelu, jossa vanki sai jo arvosanan käyttäytymisestään, kuten oikukas tai hyväntapainen. Vahtimestari toimitti vangin kylpyyn, leikkasi tukan ja antoi vankilan vaatteet. Omat vaatteet pestiin ja pantiin talteen.
Asetuksen mukaan vankien eli ”harhautuneiden, eksytettyin ihmisten kasvattamisen piti tapahtua opettamalla, neuvomalla ja sovulla, kuin ylöllisellä kovuudella”. Vankien piti puolestaan noudattaa järjestyssääntöjä ja tehdä työtä kykyjensä mukaan mutta ahkerasti. Vangit eivät saaneet leuhkia tehdyillä rikoksilla, kiroilla, puhella kevytmielisiä tai tapella. Myös pelaaminen, tupakanpoltto ja alkoholin juominen olivat rangaistavia tekoja.
Toisin kuin muissa tuon ajan vankiloissa Luostanlinnan vangit saivat palkkaa, kesällä keskimäärin markan työpäivältä ja talvella 72 penniä. Siitä vähennettiin tosin 48 penniä ruuasta ja 16 penniä vaatteista. Vankilassa oli myös kirjasto, jonne tuli Tapio-sanomalehti. Tosin enimmät vangit eivät osanneet lukea. Vapaa-aikaa varten oli keilarata ja voimistelutanko. Kerran kuussa Rautavaaran kappalainen kävi pitämässä jumalanpalveluksen.
Vankila oli suunniteltu 80 vangille, mutta enimmillään heitä oli parisen sataa. Väliin määrä kävi parissa kymmenessäkin.
Päivät olivat pitkiä. Herätys oli neljältä. Töitä tehtiin viidestä iltakahdeksaan. Nimenhuuto ja iltarukous olivat kello yhdeksältä. Talvella päivä oli kummastakin päästä tunnin lyhempi. Lauantaina työt päättyivät jo iltapäivällä. Seurasi saunominen, vaatteiden pesu ja siivous. Sunnuntaina pakollista oli vain jumalanpalvelus tai hartaus.
Toveri-lehdessä eräs entinen vanki kirjoittaa muun muassa seuraavaa:
Ruokaa saimme vankilan puolesta kaksi naulaa leipää ja kaksi kertaa keittoa päivässä. Sen lisäksi saimme ostaa vartijoilta ruokaa lisää, kuten voita, maitoa ym. …
Rankaisu oli jotenkin yksinkertaista ja raakaa. Jos joku teki rikoksen, oli juovuksissa tai karkasi, niin tirehtööri määräsi kasakan piiskaa. Rangaistava vietiin pihalle sitä varten laitettuun penkkiin ja sitten kellonsoitolla kutsuttiin toiset vangit saapuville. Kasakka piti rangaistavaa kiinni ja sitte joku määrätty henkilö, useimmin vartija, antoi tirehtöörin antamat lyönnit.
Kahnauksiakin sattui ja muutamia vankeja karkasi. Suomalainen Wirallinen Lehti kirjoitti kesäkuussa 1865, että
Wangit Jaakko Pellikka, Kiuruweden pitäjästä, ja Juhana Riiskilä, Oulun läänistä, joita kuljetettiin Luostan työ- ja ojennuslaitokseen, owat toukokuun 19 p:nä waltamaantiellä Rautawaaran kappelissa niin pahasti haawoittaneet wanginkuljettajaa, talollista Olli Tirkkosta, että tämä samana päiwänä kuoli. Pahantekijöitä ei ole wielä saatu kiinni.
Kesällä 1875 vangit sytyttivät tulipalon, jossa tuhoutui vanha ja uusi leipomo, varasto, navetta, makki, kaksi vartijoiden kasarmia, puusepänverstas, päärakennus ja kaksi vanhaa vankikasarmia. Palon jälkeen rakennuksia tehtiin vielä uusia sekä ympärille korkea aitaus.
Uudessa Suomettaressa kerrottiin 1.10.1879 seuraavaa:
Luosta 24 p. syyskuuta. Tänä aamuna klo 2½ karkasi täältä 4 wankia: Forsberg, Konkanen, Blomberg ja Tikkanen. Suuressa kasarmissa oli, näet, näwerillä katkaistu noin kolme korttelia leweästä siltapalkista kyynärän pituinen pätkä seinukselta. Tästä läwestä johti sillan alatse ahdas kanawa pohjan halki aina kiwiperustukseen asti, josta kaikessa hiljaisuudessa oli purettu kiweys syrjään, jotta mies pääsi läpi.
Edelleen karkurit olivat menneet saunan kautta pajaan ja sepän huoneen ylisille ja sepän huoneen ikkunan läpi ja linna-aidan ulkopuolelle. Lehden mukaan karkureita ei ollut tavoitettu.
Savotar-sanomalehdessä kerrotaan 12.8.1909 Luostanlinnan vaiheista muun muassa seurtaavaa:
Kerran lähti eräs wartia, Parwiainen Nilsiän Kinahmista muutaman wangin kanssa hakemaan tiiliä Alaluostasta päin. Matkalla käwi wanki hänen kimppuunssa. Syntyi taistelu elämästä ja kuolemasta. Wihdoin pääsi wartia woitolle ruhjomalla wangin kuoliaaksi. Se tapahtui Sarwikankaan päässä Hankamäen ja Alaluostan wälillä, jossa maantie ennen on kulkenut hirweän mäen poikki, mutta jo silloin kulki nykyistä uraansa.
Ajan myötä huomattiin työkomppanian olevan tehoton keino. Pakkotyön teettämisen huomattiin olevan kalliimpaa kuin vapaata työvoimaa käyttämällä. Vapautuneet vangitkaan eivät sopeutuneet yhteiskuntaan, vaan kolmannes palasi piankin Luostanlinnaan takaisin. Niinpä työkomppania lakkautettiin vuonna 1880.
Vankilan päärakennus jäi kruununtorpaksi, mutta muut purettiin. Niistä tehtiin taloja Nurmeksen kauppalaan. Nykyisin joitain kivijalkoja on nähtävissä ja yhdessä rakennuksessa on vielä työkomppanian aikaisia osia.
Eräs vangeista, Erkki (Erik) Huttula, jäi Luostanlinnasta vapauduttuaan Rautavaaralle. Alun perin Erkki päätyi Luostanlinnaan Haapajärveltä, jossa hän oli ollut renkinä. Kun hän oli puolustanut talon emäntää kasakoiden vaatimuksilta, nämä olivat istuttaneet Erkin kuumalle uuninpankolle. Tästä suuttunut Erkki oli ajanut kasakat puukon kanssa käpälämäkeen ja joutunut sen takia Luostanjoelle. Päästyään vapaaksi hän jäi rengiksi Ylä-Luostaan ja pääsi vävyksi Korpimäen Paavo Korhoselle. Komeisiin häihin oli kutsuttu myös työkomppanian henkilökunta.
Teksti: Seppo Toivanen
Rautavaaran Kotiseutuseura ry