Siirry sisältöön

Rautavaaran Raiku on tehnyt lahjoituksen nuorisotoimelle

Rautavaaran Raikun jalkapallojaosto on tehnyt 1 078 euron lahjoituksen Rautavaaran kunnan nuorisotoimelle 45-vuotisjuhlavuoden kunniaksi!

Lämmin kiitos Raikun jalkapallojaosto!

Juhlavuoden 2021 käytössä olleiden pelipaitojen myynnistä on saatu tuottoa yhteensä 1 078 euroa, mikä määrä on lahjoitettu lyhentämättömänä Rautavaaran nuorisotyölle ja kunnan nuorille. Käyttötarkoitusta lahjoitukselle ei ole ennalta määrätty, vaan sen saavat päättää itse nuoret yhdessä nuorisotyöntekijän kanssa.

Raikun jalkapallojaosto on tarjonnut kaikenikäisille kuntalaisille mahdollisuuden harrastaa, kokea elämyksiä ja yhteisöllisyyttä jalkapallon kautta. Se on saanut toimintansa aikana tukea kunnalta ja nyt jalkapallojaosto on halunnut antaa jotakin konkreettista takaisin.

Juhlavuoden pelipaitojen hankinnassa mukana olleet yhteistyökumppanit: OP Pohjois-Savo, Kauppias Mika Parviainen K-Market Satama, Tulilyhty Oy, Maansiirto Korkalainen Oy, Vanha Apteekkari, Konetyö Heiskanen, Hotelli-Ravintola Tiilikka ja hammaslääkäri Timo Korhonen.

Lahjoituksen vastaanottaminen on käsiteltävänä ensi maanantain kunnanhallituksen kokouksessa.

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.