Siirry sisältöön

Rautavaaran kunta uusii luontoimagoaan: Esittelyssä Suomen Samoa 2030 -brändihanke

Päivitetty 2.4.2025: APRILLIA!

RAUTAVAARA UUSII LUONTOIMAGOAAN: INNOVATIIVINEN BRÄNDIHANKE TUO TROPIIKIN KIRKONKYLÄLLE 🌺

Rautavaaran kunnan lempinimeksi muotoutunut Suomen Samoa muuttuu todeksi, kun uusi Suomen Samoa 2030 -brändi-innovaatiohanke tuo tropiikin Savoon.

Hankkeessa Rautavaaran kirkonkylän ylle asetetaan valtava kupu, joka pitää taajama-alueen lämpimänä. Kupolin on tarkoitus nostaa lämpötila trooppiseksi, jolloin Suomen Samoasta tulee totta. Tropiikin toivotaan tuovan turisteja, jotka kaipaavat oseaanista eksotiikkaa talven keskelle. ☀️

Lähiympäristö pysyy kuitenkin ennallaan. Jatkossa on siis mahdollista suunnata moottorikelkka-ajelun tai hiihtolenkin päätteeksi palmupuiden katveeseen nautiskelemaan tuorepuristettua ananasmehua tai raikasta mojitoa. 🍍

– Idea on syntynyt monivaiheisen brändityöryhmän sinnikkään työskentelyn kautta. Brändityöryhmä oli saanut jo ehdotuksensa valmiiksi, kunnes virkistysjuhlissa katsottiin pikkutunneilla Simpsonit-elokuva. Tämä määrittikin suunnan uudelleen ja hanketta parannettiin entisestään, projektipäällikkö Ari-Pekka Grillinen kertoo.

Rautavaara – paras palmuistaan! 🌴

Tutustu Suomen Samoa 2030 -innovaatiohankkeen materiaaleihin täällä: https://tinyurl.com/suomensamoa2030

Lisätietoja
Ari-Pekka Grillinen
Spekulatiivisfiktiivisten innovaatioiden päällikkö
Rautavaaran kunta

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.