Siirry sisältöön

Rautavaaran kunta ajaa ladut Tiilikkajärvelle tänä vuonna itse

Rautavaaran kunnassa on oltu huolissaan Metsähallituksen perjantaisesta päätöksestä olla ajamatta latuja Tiilikkajärven kansallispuistoon tänä vuonna. Ladut aiemmin ajanut Metsähallitus perustelee päätöstään kohtaamillaan henkilöstö- ja resurssileikkauksilla.

Pelkona on, että kansallispuistojen kehittäminen ja ylläpito keskittyvät Metsähallitukseen kohdistettujen määrärahaleikkausten vuoksi Etelä-Suomeen ja Lapin suurten tunturikeskusten ympäristöön. On tärkeää, että leikkaukset kohdennetaan tasapuolisesti.

Kunnassa on kuitenkin päätetty, että ladut ajetaan omana työnä. Asiasta on sovittu yhdessä Metsähallituksen kanssa. Näin 28 vuoden ajan ajettu Tiilikan erämaalatu ja perinne saadaan ylläpidettyä.

Moottorikelkkailijat tutkivat opastekarttaa

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.