Siirry sisältöön

Kunnanvaltuuston 9.6.2025 kokouksen päätökset

Alla yhteenveto kokouksessa tehdyistä päätöksistä.
Pöytäkirja on luettavissa kokonaisuudessaan: Esityslistat ja pöytäkirjat

§ 16 Luettelon antaminen kunnanvaltuustolle valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään sekä tiedottaminen

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää merkitä tiedoksi keskusvaalilautakunnan valtuustolle toimittaman luettelon valtuutetuiksi valituista ja heidän varajäsenistään.

Päätös: Merkittiin tiedoksi.

§ 17 Valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien vaali toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ilmoittaa kunnanvaltuustolle, että sen tulee valita keskuudestaan puheenjohtaja sekä ensimmäinen ja toinen varapuheenjohtaja toimikaudeksi 2025-2029.

Päätös: Valtuuston puhetta tähän pykälään saakka johtanut valtuutettu Eero Kukkonen esitti kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi ja ensimmäiseksi sekä toiseksi varapuheenjohtajaksi toimikaudelle 2025-2029 seuraavia henkilöitä:

  • puheenjohtaja Ilkka Roininen
  • 1. varapuheenjohtaja Eero Kukkonen
  • 2. varapuheenjohtaja Jussi Leppänen

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi Ilkka Roinisen, 1. varapuheenjohtajaksi Eero Kukkosen ja 2. varapuheenjohtajaksi Jussi Leppäsen.

Ilkka Roininen ryhtyi johtamaan valtuuston puhetta tämän asian käsittelyn jälkeen ja kokouksen avannut iältään vanhin valtuutettu Eero Kukkonen siirtyi paikalleen valtuustosalissa.

§ 18 Valtuuston vaalilautakunnan vaali toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita valtuuston vaalilautakuntaan kolme jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet toimikaudelle 2025-2029 sekä valita varsinaisista jäsenistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys vaalilautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi toimikaudelle 2025-2029.

Jäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi esitettiin seuraavia henkilöitä:

  • Jäsen Kirsi Koskelo, varajäsen Tarja Tuppurainen
  • Jäsen Timo Tuovinen, varajäsen Jukka Muukka
  • Jäsen Hanne Tuppurainen, varajäsen Hannele Pursiainen

Puheenjohtajaksi esitettiin Kirsi Koskeloa ja varapuheenjohtajaksi Timo Tuovista.

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita vaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.

§ 19 Kunnanhallituksen jäsenten vaali toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita toimikaudeksi 2025-2029 kunnanhallitukseen 7 jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä; sekä valita hallituksen jäsenten keskuudesta kunnanhallituksen puheenjohtajan sekä ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys kunnanhallituksen jäseniksi ja varajäseniksi toimikaudelle 2025-2029.

Jäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi esitettiin seuraavia henkilöitä:

  • Jäsen Timo Tuovinen, varajäsen Jussi Leppänen
  • Jäsen Jukka Muukka, varajäsen Kalle Heikkinen
  • Jäsen Harri Korhonen, varajäsen Sari Korhonen
  • Jäsen Hannele Pursiainen, varajäsen Janne Pursiainen
  • Jäsen Anu Karmitsa, varajäsen Mika Mustonen
  • Jäsen Kirsi Koskelo, varajäsen Rauha Partanen
  • Jäsen Tiina Föhr, varajäsen Maija Kärkkäinen

Puheenjohtajaksi esitettiin Timo Tuovista ja 1. varapuheenjohtajaksi Hannele Pursiaista ja 2. varapuheenjohtajaksi Kirsi Koskeloa.

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet sekä puheenjohtajan, 1. varapuheenjohtajan ja 2. varapuheenjohtajan yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.

§ 20 Hyvinvointilautakunnan jäsenten vaali toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita toimikaudeksi 2025-2029 hyvinvointilautakuntaan 7 jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä; sekä valita lautakunnan jäsenten keskuudesta hyvinvointilautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan tulee olla varsinainen valtuutettu.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys hyvinvointilautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi toimikaudelle 2025-2029.

Jäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi esitettiin seuraavia henkilöitä:

  • Jäsen Jukka Muukka, varajäsen Kalle Heikkinen
  • Jäsen Harri Korhonen, varajäsen Sari Korhonen
  • Jäsen Eero Kukkonen, varajäsen Timo Tuovinen
  • Jäsen Marianna Kauhanen, varajäsen Eetu Mustonen
  • Jäsen Kirsi Koskelo, varajäsen Tarja Tuppurainen
  • Jäsen Hannele Pursiainen, varajäsen Hanne Tuppurainen
  • Jäsen Maija Kärkkäinen, varajäsen Marja-Leena Stenström

Puheenjohtajaksi esitettiin Hannele Pursiaista ja varapuheenjohtajaksi Maija Kärkkäistä.

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita hyvinvointilautakunnan jäsenet ja varajäsenet sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.

§ 21 Teknisen lautakunnan jäsenten vaali toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita toimikaudeksi 2025-2029 tekniseen lautakuntaan 7 jäsentä ja yhtä monta henkilökohtaista varajäsentä; sekä valita lautakunnan jäsenten keskuudesta teknisen lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan tulee olla varsinainen valtuutettu.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys teknisen lautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi toimikaudelle 2025-2029.

Jäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi esitettiin seuraavia henkilöitä:

  • Jäsen Kalle Heikkinen, varajäsen Harri Korhonen
  • Jäsen Eero Kukkonen, varajäsen Jukka Muukka
  • Jäsen Rauni Pursiainen, varajäsen Sari Korhonen
  • Jäsen Janne Pursiainen, varajäsen Dimitrios Tsavaris
  • Jäsen Jussi Leppänen, varajäsen Lasse Soininen
  • Jäsen Tarja Tuppurainen, varajäsen Kirsi Koskelo
  • Jäsen Riitta Roininen, varajäsen Tiina Föhr

Puheenjohtajaksi esitettiin Kalle Heikkistä ja varapuheenjohtajaksi Riitta Roinista.

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita teknisen lautakunnan jäsenet ja varajäsenet sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.

§ 22 Tarkastuslautakunnan jäsenten valinta toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita toimikaudeksi 2025-2029 tarkastuslautakuntaan 5 jäsentä; sekä valita lautakunnan jäsenten keskuudesta tarkastuslautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla varsinaisia valtuutettuja.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys tarkastuslautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi toimikaudelle 2025-2029.

Jäseniksi ja henkilökohtaisiksi varajäseniksi esitettiin seuraavia henkilöitä:

  • Jäsen Hanne Tuppurainen, varajäsen Veijo Oinonen
  • Jäsen Petri Ahonen, varajäsen Pekka Tuononen
  • Jäsen Eero Kukkonen, varajäsen Tarja Tuppurainen
  • Jäsen Anneli Rinne, varajäsen Kari Vanhala
  • Jäsen Aleksi Elovaara, varajäsen Marja-Leena Stenström

Puheenjohtajaksi esitettiin Eero Kukkosta ja varapuheenjohtajaksi Hanne Tuppuraista.

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita tarkastuslautakunnan jäsenet ja varajäsenet sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.

§23 Keskusvaalilautakunnan jäsenten vaali toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita toimikaudeksi 2025-2029 keskusvaalilautakuntaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan, 3 muuta jäsentä ja vähintään 5 varajäsentä siinä järjestyksessä, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys keskusvaalilautakunnan jäseniksi ja varajäseniksi toimikaudelle 2025-2029.

Jäseniksi esitettiin seuraavia henkilöitä:

  • Veijo Oinonen
  • Rauha Partanen
  • Maija Rossinen
  • Atte Stenström
  • Pekka Tuononen

Varajäseniksi esitettiin seuraavia henkilöitä kutsumisjärjestyksessä:

  • 1. varajäsen Dimitrios Tsavaris
  • 2. varajäsen Aleksi Elovaara
  • 3. varajäsen Pia Lievonen
  • 4. varajäsen Lasse Soininen
  • 5. varajäsen Tarja Tuppurainen

Puheenjohtajaksi esitettiin Pekka Tuonosta ja varapuheenjohtajaksi Veijo Oinosta.

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita keskusvaalilautakunnan jäsenet ja varajäsenet sekä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.

§ 24 Kuopion työllisyysaluelautakunnan jäsenen valinta toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää nimetä ehdotuksensa Kuopion työllisyysaluelautakunnan jäseneksi ja varajäseneksi.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys Kuopion työllisyysaluelautakunnan jäsenestä ja hänen varajäsenestä.

Jäseneksi ja henkilökohtaiseksi varajäseneksi esitettiin seuraavia henkilöitä:

  • Jäsen Marianna Kauhanen, varajäsen Kirsi Koskelo

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti ehdottaa Kuopion työllisyysaluelautakunnan jäsentä ja hänen varajäsentä yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.

§ 25 Savo-Pielisen jätelautakunnan jäsenen valinta toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Savo-Pielisen jätelautakuntaan Rautavaaran kunnan edustajaksi toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys Savo-Pielisen jätelautakuntaan jäsenestä ja varajäsenestä toimikaudelle 2025-2029.

Jäseneksi ja varajäseneksi esitettiin seuraava henkilöitä:

Jäsen ja varajäsen tulevat tämän valtuustokauden valintavuorolla Kaavilta tai Tuusniemeltä, eivät Rautavaaralta, joten Rautavaaran jäsentä ja varajäsentä ei valita.

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti hyväksyä valtuustoryhmien esityksen, ettei Rautavaaralta valita jäsentä tai varajäsentä Savo-Pielisen jätelautakuntaan toimikaudelle 2025-2029.

§ 26 Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamiehen valinta toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita yhden henkilön Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamieheksi.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamieheksi toimikaudelle 2025-2029.

Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamieheksi esitettiin seuraavaa henkilöä:

  • Jukka Muukka

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita Pohjois-Savon käräjäoikeuden lautamiehen yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.

§ 27 Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valitseminen toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita kiinteistötoimituksia varten kuusi (6) uskottua miestä.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys uskoituista miehistä kiinteistötoimituksia varten toimikaudelle 2025-2029.

Kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi esitettiin seuraava henkilöitä:

  • Kalle Heikkinen
  • Sari Korhonen
  • Jussi Leppänen
  • Kira Salo
  • Dimitrios Tsavaris
  • Tarja Tuppurainen

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita kiinteistötoimitusten uskotut miehet yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.

§ 28 Itä-Suomen Poliisin neuvottelukunnan jäsenen valinta toimikaudeksi 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita jäsenen ja tämän henkilökohtaisen varajäsenen Itä-Suomen poliisin neuvottelukuntaan toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys Itä-Suomen poliisin neuvottelukuntaan toimikaudelle 2025-2029.

Jäseneksi ja henkilökohtaiseksi varajäseneksi esitettiin seuraava henkilöitä:

  • Jäsen Harri Korhonen, varajäsen Aleksi Elovaara

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita Itä-Suomen poliisin neuvottelukuntaan toimikaudelle 2025-2029 jäsenen ja varajäsenen yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.

§ 29 Siilinjärven kunnan maaseutulautakunnan jäsenen valinta toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Siilinjärven kunnan maaseutulautakuntaan toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys Siilinjärven kunnan maaseutulautakuntaan jäsenestä ja varajäsenestä toimikaudelle 2025-2029.

Jäseneksi ja henkilökohtaiseksi varajäseneksi esitettiin seuraavia henkilöitä:

  • Jäsen Marianna Kauhanen, varajäsen Jussi Leppänen

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita Siilinjärven kunnan maaseutulautakuntaan jäsenen ja varajäsenen yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.

§ 30 Siilinjärven kunnan ympäristöterveyslautakunnan jäsenen valinta toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen Siilinjärven kunnan ympäristöterveyslautakuntaan toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys Siilinjärven ympäristöterveyslautakuntaan jäsenestä ja varajäsenestä toimikaudelle 2025-2029.

Jäseneksi ja henkilökohtaiseksi varajäseneksi esitettiin seuraavia henkilöitä:

  • Jäsen Anu Karmitsa, varajäsen Marianna Kauhanen

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita Siilinjärven ympäristöterveyslautakuntaan jäsenen ja varajäsenen yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.

§ 31 Pohjois-Savon liiton edustajainkokouksen edustajien valinta

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita Pohjois-Savon liiton edustajainkokouksen edustajan ja hänelle varaedustajan. Edustajan ja varaedustajan on oltava jäsenkunnan valtuutettu.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys Pohjois-Savon liiton edustajainkokouksen edustajasta ja hänen varaedustajasta.

Edustajaksi ja varaedustajaksi esitettiin seuraavia henkilöitä:

  • Edustaja Eero Kukkonen, varaedustaja Maija Kärkkäinen

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita Pohjois-Savon liiton edustajainkokouksen edustajan ja hänen varaedustajan yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.

§ 32 Savon koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsenen valitseminen toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita Savon koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudelle 2025-2029. Valtuuston jäsenen ja varajäsenen tulee olla jäsenkuntien valtuutettuja.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys Savon koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon jäsenestä ja varajäsenestä toimikaudelle 2025-2029.

Jäseneksi ja henkilökohtaiseksi varajäseneksi esitettiin seuraavia henkilöitä:

  • Jäsen Ilkka Roininen, varajäsen Maija Kärkkäinen

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita Savon koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon jäsenen ja varajäsenen yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.

§ 33 Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuuston jäsenen valitseminen toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää valita Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Kokouksessa esiteltiin valtuustoryhmien tekemä esitys Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon jäsenestä ja varajäsenestä toimikaudelle 2025-2029.

Jäseneksi ja henkilökohtaiseksi varajäseneksi esitettiin seuraavia henkilöitä:

  • Jäsen Lasse Soininen, varajäsen Jussi Leppänen

Muita esityksiä ei tehty.

Kunnanvaltuusto päätti yksimielisesti valita Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustoon jäsenen ja varajäsenen yllä olevan valtuustoryhmien esityksen mukaisesti.

§ 34 Kunnanvaltuuston kokousaikataulu syyskaudella 2025

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto kokoontuu vuoden 2025 syyskaudella seuraavasti: syyskuu 29.9. klo 17.00, marraskuu 3.11. klo 17.00 ja joulukuu 15.12. klo 17.00

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 35 Tilinpäätös 2024

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää käsitellä tilinpäätöksen vuodelta 2024 ja hyväksyä tilikauden 2024 tuloksen käsittelemisen seuraavasti: tilikauden ylijäämä 676 615,77 euroa kirjataan taseen yli-/alijäämätilille.

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 36 Vuoden 2024 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2024 ja hyväksyä tilinpäätöksen vuodelta 2024 ja myöntää vastuuvapauden kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille tilikaudelta 1.1.-31.12.2024 tilintarkastajan esityksen mukaisesti.

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 37 Arviointikertomus 2024

Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää käsitellä arviointikertomuksen vuodelta 2024 ja pyytää kunnanhallituksen selvitystä arviointikertomuksessa esitetyistä havainnoista lokakuun 2025 loppuun mennessä.

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 38 Ensimmäisen kvartaalin osavuosikatsaus tammi-maaliskuu 2025

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää merkitä osavuosikatsauksen tammi-maaliskuulta 2025 tiedoksi.

Päätös: Merkittiin tiedoksi.

§ 39 Tilintarkastuspalveluiden kilpailuttaminen tilivuosille 2025-2029

Päätösehdotus
Tarkastuslautakunta ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää hyväksyä BDO Audiator Oy:n 31.3.2025 päivätyn tarjouksen sekä valita BDO Audiator Oy:n Rautavaaran kunnan tilintarkastusyhteisöksi sopimuskaudelle 2025-2029. Samalla kunnanvaltuusto valtuuttaa kunnanjohtajan laatimaan sekä allekirjoittamaan sopimuksen tilintarkastusyhteisön kanssa.

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 40 Hyvinvoinnin palvelualuejohtajan viransijaisuuden jatkaminen

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää vahvistaa Silja Kavilon nimeämisen rehtori-hyvinvoinnin palvelualuejohtajan viransijaiseksi ajalle 1.8.2025-31.7.2026 kunnanhallituksen päätöksen 22.4.2024 § 57 mukaisesti; sekä jatkaa viransijaisuutta ja nimetä rehtori-hyvinvoinnin palvelualuejohtajan virkaa hoitamaan Silja Kavilon koko Marianne Korkalaisen virkavapauden ajaksi 30.6.2027 saakka.

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 41 Kuntalaisaloitteet vuodelta 2024

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää merkitä tiedoksi, ettei vuoden 2024 aikana kuntaan saapunut yhtään kuntalaisaloitetta.

Päätös: Merkittiin tiedoksi.

§ 42 Valtuustoaloitteet vuodelta 2024

Päätösehdotus
Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää todeta, että vuonna 2024 tehdyistä kolmesta valtuustoaloitteesta yksi on valmisteilla ja kaksi valtuustoaloitteista todetaan loppuun käsitellyksi.

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 43 Ilmoitus valtuustoryhmän perustamisesta

Päätös: Valtuutettu Anu Karmitsa jätti ilmoituksen valtuustoryhmän perustamisesta valtuustoryhmänsä Rautavaaran Kokoomuksen puolesta valtuuston puheenjohtajalle.
Merkittiin tiedoksi.

 

Rautavaaran kunnan Paras luonnostaan logo.
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.