Siirry sisältöön

Kunnanhallituksen 16.6.2025 kokouksen päätökset

Alla yhteenveto kokouksessa tehdyistä päätöksistä.
Pöytäkirja on luettavissa kokonaisuudessaan: Esityslistat ja pöytäkirjat

§ 95 Kunnanhallituksen kokousaikataulu syyskaudelle 2025

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää, että kunnanhallitus kokoontuu vuoden 2025 syyskaudella seuraavasti:

  • elokuussa 25.8. klo 15.00,
  • syyskuussa 15.9. klo 17.00,
  • lokakuussa 13.10. klo 15.00,
  • marraskuussa 10.11. klo 17.00 ja
  • joulukuussa 8.12. klo 15.00

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 96 Servica Oy:n ja Rautavaaran kunnan välisen palvelusopimuksen päivittäminen

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan neuvotellun palvelusopimuksen Servica Oy:n kanssa sekä neuvottelemaan siihen vielä mahdollisia teknisluontoisia tarkastuksia.

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 97 Rautavaaran kotiseutuarkiston perustaminen

Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee liitteenä olevan Rautavaaran kotiseutuarkiston toimintaohjeen tiedoksi ja esittää kunnanvaltuustolle, että se päättäisi Rautavaaran kotiseutuarkiston toimintaohjeen hyväksymisestä ja kotiseutuarkiston perustamisesta 1.11.2025 lukien.
Samalla kunnanhallitus päättää kumota 20.12.2021, § 261 annetun päätöksen arkistotilojen vuokraehdoista 1.1.2022 lukien, mikäli valtuusto päättää kotiseutuarkiston toimintaohjeen hyväksymisestä ja kotiseutuarkiston perustamisesta. Nykyiset vuokrasopimukset pysyvät voimassa aiemman päätöksen mukaisen viiden vuoden määräajan allekirjoitushetkestä. Asiakirjahallinnon suunnittelija valtuutetaan neuvottelemaan ja laatimaan sopimukset arkistotilaa vuokranneiden tahojen kanssa aineistojen luovuttamisesta, tai erityisen perustellusta syystä tallettamisesta, perustettavaan kotiseutuarkistoon.

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 98 Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen käytössä olevien kiinteistöjen yhtiöittäminen Rautavaaran kunnassa

Päätösehdotus
Edellä todetuilla perusteilla Rautavaaran kunnanhallitus päättää, että kunta ei käynnistä sote- ja pelastuskiinteistöjen yhtiöittämistä, vaan se jatkaa vuokraustoimintaa hyvinvointialueelle nykyisen käytännön mukaisesti.

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 99 Tasopalkkajärjestelmän paikallinen toimeenpano (tasopalkkamalli)

Päätösehdotus
Kunnanhallitus merkitsee paikallisen tasopalkkamallin tiedoksi ja päättää sen käyttöönotosta 1.7.2025 alkaen. Tasopalkkamallia sovelletaan KT:n (Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat) ohjeiden mukaan takautuvasti 1.2.2025 alkaen.

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 100 Työnantajan edustajien palkat tasopalkkajärjestelmässä

Päätösehdotus
Rautavaaran kunnanhallitus päättää, että tasopalkkajärjestelmään siirtymisen myötä työnantajan edustajien (palvelualuejohtajien) palkkoja tarkastetaan seuraavasti 1.8.2025 lukien:

  • Hallintojohtaja 6000 €/kk
  • Tekninen johtaja 5900 €/kk
  • Rehtori-hyvinvoinnin palvelualuejohtaja 5900 €/kk

Palkat ovat kokonaispalkkoja ja ne ovat automaattisesti vain yleiskorotusten piirissä. Ne lasketaan kuitenkin osaksi kehittämisohjelman ja järjestelyerien jakoa, mutta näiden kohdentamisesta sovitaan aina erikseen.

Palvelualuejohtajilla on työssään tehtäviensä ja kunnallisten toimintojen vaatimukset huomioon ottava kokonaistyöaika. Palvelualuejohtajille ei makseta lisiä ilta-, yö- tai viikonlopputyöstä. Kaikki korvaukset (ml. oman tehtävän ohella hoidettavat sijaisuudet ja kokouspalkkiot) sisältyvät jatkossa henkilöille maksettavaan kokonaispalkkaan. Henkilökohtaisia lisiä voidaan jatkossa maksaa vain kunnanhallituksen erillisellä päätöksellä.

Edelleen kunnanhallitus päättää, että rehtori-hyvinvoinnin palvelualuejohtaja siirretään OVTES:n piiristä KVTES:n piiriin hänen suostumuksellaan sekä,

esittää kunnanvaltuustolle, että se valtuuttaa hallintojohtajan päivittämään kunnan palkkiosääntöä työnantajaa edustavien viranhaltijoiden osalta siten, että heille ei makseta enää kokouspalkkioita, ja

esittää kunnanvaltuustolle, että hallintosääntöä päivitetään sijaisuuksien osalta siten, että kunnanjohtajan I sijaisena toimii hallintojohtaja, II sijaisena tekninen johtaja ja III sijaisena rehtori-hyvinvoinnin palvelualuejohtaja sekä,

esittää kunnanvaltuustolle, että rehtorin / hyvinvoinnin palvelualuejohtajan virkanimike muutetaan sivistysjohtajaksi ja että kunnanvaltuusto valtuuttaa hallintopalveluita tekemään tähän liittyvät teknisluonteiset korjaukset kunnan hallintosääntöön.

Päätös: Kokouksessa oli tauko ennen tämän pykälän käsittelyä ajalla 16.27-16.35.

Kunnanjohtaja Mikko Kärnä veti esittelijänä päätösehdotuksen pois kokouksen käsittelystä, joten asian käsittely päättyi siihen.

Hallintojohtaja Jere Markkanen ei esteellisenä (intressijäävi) osallistuneet tämän asian käsittelyyn. Pöytäkirjaa tämän pykälän osalta piti kunnanjohtaja Mikko Kärnä.

§ 101 Ohje Rautavaaran kunnan vaakunan käytöstä

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää hyväksyä ohjeen kunnan vaakunan käytöstä.

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 102 Kunnanhallituksen edustajien valinta toimielimiin toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita edustajansa hyvinvointilautakuntaan ja tekniseen lautakuntaan toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Timo Tuovinen esitteli kokouksessa valtuustoryhmien neuvottelutuloksen mukaisen esityksen, jonka pohjalta kunnanhallitus päätti yksimielisesti valita kunnanhallituksen edustajaksi hyvinvointilautakuntaan Tiina Föhrin ja tekniseen lautakuntaan Hannele Pursiaisen toimikaudelle 2025-2029.

§ 103 Edustajan valinta osakaskuntien kokoukseen

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajan ja varaedustajan toimikaudelle 2025-2029 kaikkiin niihin osakaskuntien kokouksiin, joissa kunta on osakkaana.

Päätös: Timo Tuovinen esitteli kokouksessa valtuustoryhmien neuvottelutuloksen mukaisen esityksen, jonka pohjalta kunnanhallitus päätti yksimielisesti valita kunnan edustajaksi Janne Pursiaisen ja varaedustajaksi Eero Kukkosen toimikaudelle 2025-2029 kaikkiin niihin osakaskuntien kokouksiin, joissa kunta on osakkaana.

Kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Eero Kukkonen ei esteellisenä (yhteisöjäävi) osallistuneet tämän asian käsittelyyn.

§ 104 Edustajien valinta yksityistiekuntien kokouksiin toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajan ja varaedustajan toimikaudelle 2025-2029 kaikkiin niihin yksityistiekuntien kokouksiin, joissa kunta on osakkaana.

Päätös: Timo Tuovinen esitteli kokouksessa valtuustoryhmien neuvottelutuloksen mukaisen esityksen, jonka pohjalta kunnanhallitus päätti yksimielisesti

valita edustajaksi Eero Kukkosen ja varaedustajaksi Kalle Heikkisen seuraaviin yksityistiekuntiin (1. Edustettava tiekuntakokonaisuus) toimikaudelle 2025-2029:

  • Rytkölänmäki-Sihvonmäki-Kestinmäki -yksityistie
  • Keyritty/Kiparin tie
  • Kauniskosken yksityistie

valita edustajaksi Ilkka Roinisen ja varaedustajaksi Riitta Roinisen seuraaviin yksityistiekuntiin (2. Edustettava tiekuntakokonaisuus) toimikaudelle 2025-2029:

  • Halla-ahon yksityistie
  • Joutenlahden metsäautotie
  • Siikajärven koulun yksityistie

valita edustajaksi Petri Ahosen ja varaedustajaksi Pekka Tuonosen seuraaviin yksityistiekuntiin (3. Edustettava tiekuntakokonaisuus) toimikaudelle 2025-2029:

  • Lapinmäen yksityistie
  • Syvänkankaisen yksityistie
  • Ylämäen yksityistie
  • Mäntymäen yksityistie

§ 105 Edustajan valinta Rautavaaran Vuokratalot Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajan ja varaedustajan Rautavaaran Vuokratalot Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029; sekä antaa kunnan edustajaksi valitulle toimintaohjeet yhtiön hallituksen jäsenten ja varajäsenten nimeämisesitykseksi yhtiökokoukselle.

Päätös: Hannele Pursiainen esitteli kokouksessa valtuustoryhmien neuvottelutuloksen mukaisen esityksen, jonka pohjalta kunnanhallitus päätti yksimielisesti valita kunnan edustajaksi Aleksi Elovaaran ja varaedustajaksi Jussi Leppäsen Rautavaaran Vuokratalot Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Tuovinen ja kunnanvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Eero Kukkonen eivät esteellisinä (yhteisöjäävi) osallistuneet tämän asian käsittelyyn. Kokouksen puheenjohtajana tämä pykälän osalta toimi kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Pursiainen.

§ 106 Edustajan valinta Kiinteistö Oy Rautavaaran virastotalon yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajan ja varaedustajan Kiinteistö Oy Rautavaaran virastotalon yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029; sekä antaa kunnan edustajaksi valitulle toimintaohjeet yhtiön hallituksen jäsenten nimeämisesitykseksi yhtiökokoukselle.

Päätös: Timo Tuovinen esitteli kokouksessa valtuustoryhmien neuvottelutuloksen mukaisen esityksen, jonka pohjalta kunnanhallitus päätti yksimielisesti valita kunnan edustajaksi Maija Kärkkäisen ja varaedustajaksi Hannele Pursiaisen Kiinteistö Oy Rautavaaran virastotalon yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029; sekä antoi kunnan edustajaksi valitulle toimintaohjeet yhtiön hallituksen jäsenten nimeämisesitykseksi yhtiökokoukselle.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ilkka Roininen ei esteellisinä (yhteisöjäävi) osallistunut tämän asian käsittelyyn.

§ 107 Edustajan valinta asunto-osakeyhtiöiden yhtiökokouksiin vuosille 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajan ja varaedustajan asunto-osakeyhtiöiden As Oy Simonkulma, As Oy Metsäpolku ja As Oy Keyritynsato yhtiökokouksiin vuosille 2025-2029.

Päätös: Timo Tuovinen esitti kokouksessa valtuustoryhmien neuvottelutuloksen mukaisen esityksen, jonka pohjalta kunnanhallitus päätti valita kunnan edustajaksi Hannele Pursiaisen ja varaedustajaksi Timo Tuovisen asunto-osakeyhtiöiden As Oy Simonkulma, As Oy Metsäpolku ja As Oy Keyritynsato yhtiökokouksiin vuosille 2025-2029.

Kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja Kirsi Koskelo ei esteellisenä (yhteisöjäävi) osallistuneet tämän asian käsittelyyn.

§ 108 Edustajan valinta Kehittämisyhdistys Kalakukko ry:n vuosikokouksiin vuosille 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita Kehittämisyhdistys Kalakukko ry:n vuosikokouksiin kunnan edustajaksi elinkeinopäällikön ja varaedustajaksi työllisyyskoordinaattorin vuosille 2025-2029.

Päätös: Kunnanjohtaja teki asian käsittelyn alussa muutetun päätösehdotuksen, että kunnanhallitus päättää valita Kehittämisyhdistys Kalakukko ry:n vuosikokouksiin kunnan edustajaksi Marja-Leena Stenströmin ja varaedustajaksi elinkeinopäällikön vuosille 2025-2029.

Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 109 Edustajan valinta Kuopion Seudun Uusyrityskeskus ry:n vuosikokouksiin vuosille 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita Kuopion Seudun Uusyrityskeskus ry:n vuosikokouksiin kunnan edustajaksi elinkeinopäällikön ja varaedustajaksi työllisyyskoordinaattorin vuosille 2025-2029.

Päätös: Kunnanjohtaja teki asian käsittelyn alussa muutetun päätösehdotuksen, että kunnanhallitus päättää valita Kuopion Seudun Uusyrityskeskus ry:n vuosikokouksiin kunnan edustajaksi Marja-Leena Stenströmin ja varaedustajaksi elinkeinopäällikön vuosille 2025-2029.

Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 110 Edustajan valinta Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry:n vuosikokouksiin vuosille 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry:n vuosikokouksiin edustajan ja varaedustajan vuosille 2025-2029.

Päätös: Timo Tuovinen esitti kokouksessa valtuustoryhmien neuvottelutuloksen mukaisen esityksen, jonka pohjalta kunnanhallitus päätti valita Savo-Karjalan Vesiensuojeluyhdistys ry:n vuosikokouksiin edustajaksi Jukka Muukan ja varaedustajaksi Ilkka Roinisen vuosille 2025-2029.

§ 111 Edustajan valinta Istekki Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita Rautavaaran kunnan edustajaksi Istekki Oy:n vuosikokouksiin kunnanjohtajan tai hänen määräämänsä ja varaedustajaksi hallintojohtajan toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Kunnanhallitus päätti valita Rautavaaran kunnan edustajaksi Istekki Oy:n vuosikokouksiin kunnanjohtajan tai hänen määräämänsä ja varaedustajaksi hallintojohtajan toimikaudelle 2025-2029.

§ 112 Edustajan valinta Jätekukko Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudella 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajan ja varaedustajan Jätekukko Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Timo Tuovinen esitti kokouksessa valtuustoryhmien neuvottelutuloksen mukaisen esityksen, jonka pohjalta kunnanhallitus päätti valita kunnan edustajaksi Ilkka Roinisen ja varaedustajaksi Kirsi Koskelon Jätekukko Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

§ 113 Edustajan valinta Kuntarahoitus Oyj:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajaksi kunnanjohtajan tai hänen määräämänsä ja varaedustajaksi hallintojohtajan Kuntarahoitus Oyj:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Kunnanhallitus päätti valita kunnan edustajaksi kunnanjohtajan tai hänen määräämänsä ja varaedustajaksi hallintojohtajan Kuntarahoitus Oyj:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

Kunnanjohtaja Mikko Kärnä ei esteellisinä (yhteisöjäävi) osallistunut tämän asian käsittelyyn. Hallintosäännön 6 §:n mukaisesti kunnanhallituksen esittelijänä toimii kunnanjohtajan ollessa esteellinen hänen sijaisekseen määrätty. Hallintosäännön 16 §:n mukaisesti kunnanjohtajan sijainen on hallintojohtaja, joka toimi asian esittelijänä.

§ 114 Edustajan valinta Kuntien Tiera Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajaksi kunnanjohtajan tai hänen määräämänsä ja varaedustajaksi hallintojohtajan Kuntien Tiera Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Kunnanhallitus päätti valita kunnan edustajaksi kunnanjohtajan tai hänen määräämänsä ja varaedustajaksi hallintojohtajan Kuntien Tiera Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

§ 115 Edustajan valinta Monetra Pohjois-Savo Oy:n yhtiökokouksiin vuosille 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajaksi hallintojohtajan tai hänen määräämänsä Pohjois-Savon Monetra Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Kunnanhallitus päätti valita kunnan edustajaksi hallintojohtajan tai hänen määräämänsä Pohjois-Savon Monetra Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

§ 116 Edustajan valinta Sansia Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajaksi kunnanjohtajan tai hänen määräämänsä Sansia Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Kunnanhallitus päätti valita kunnan edustajaksi kunnanjohtajan tai hänen määräämänsä Sansia Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

§ 117 Edustajan valinta Sakupe Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajaksi teknisen johtajan tai hänen määräämänsä Sakupe Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Kunnanhallitus päätti valita kunnan edustajaksi teknisen johtajan tai hänen määräämänsä Sakupe Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

§ 118 Edustajan valinta Savon Energiaholding Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajan ja varaedustajan Savon Energiaholding Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Hannele Pursiainen esitti kokouksessa valtuustoryhmien neuvottelutuloksen mukaisen esityksen, jonka pohjalta kunnanhallitus päätti valita kunnan edustajaksi Timo Tuovisen ja varaedustajaksi Rauni Pursiaisen Savon Energiaholding Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Tuovinen ei esteellisinä (yhteisöjäävi) osallistuneet tämän asian käsittelyyn. Kokouksen puheenjohtajana tämä pykälän osalta toimi kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Pursiainen.

§ 119 Edustajan valinta Savon ICT-palvelut Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajaksi hallintojohtajan tai hänen määräämänsä Savon ICT-palvelut Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Kunnanhallitus päätti valita kunnan edustajaksi hallintojohtajan tai hänen määräämänsä Savon ICT-palvelut Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

§ 120 Edustajan valinta Savolinum Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita edustajan ja varaedustajan Savolinum Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Timo Tuovinen esitti kokouksessa valtuustoryhmien neuvottelutuloksen mukaisen esityksen, jonka pohjalta kunnanhallitus päätti valita edustajaksi Lasse Soinisen ja varaedustajaksi Petri Ahosen Savolinum Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

§ 121 Edustajan valinta Servica Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajaksi hyvinvoinnin palvelualuejohtajan ja varaedustajaksi kunnanjohtajan tai hänen määräämänsä Servica Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Kunnanhallitus päätti valita kunnan edustajaksi hyvinvoinnin palvelualuejohtajan ja varaedustajaksi kunnanjohtajan tai hänen määräämänsä Servica Oy:n yhtiökokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

§ 122 Edustajan valinta Rautavaaran lämpöosuuskunnan osuuskuntakokouksiin toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajan Rautavaaran lämpöosuuskunnan osuuskuntakokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

Päätös: Hannele Pursiainen esitti kokouksessa valtuustoryhmien neuvottelutuloksen mukaisen esityksen, jonka pohjalta kunnanhallitus päätti valita kunnan edustajaksi Ilkka Roinisen Rautavaaran lämpöosuuskunnan osuuskuntakokouksiin toimikaudelle 2025-2029.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Timo Tuovinen (yhteisöjäävi), kunnanhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Pursiainen (yhteisöjäävi) ja jäsen Anu Karmitsa (toimeksiantojäävi) eivät osallistuneet tämän asian käsittelyyn. Kokouksen puheenjohtajana tämä pykälän osalta toimi kunnanhallituksen 2. varapuheenjohtaja Kirsi Koskelo.

§ 123 Edustajan valinta VaaranValo OSK:n osuuskuntakokouksiin toimikaudelle 2025-2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää valita kunnan edustajan ja varaedustajan VaaranValo OSK:n osuuskuntakokouksiin toimikaudelle 2025–2029.

Päätös: Timo Tuovinen esitti kokouksessa valtuustoryhmien neuvottelutuloksen mukaisen esityksen, jonka pohjalta kunnanhallitus päätti valita kunnan edustajaksi Raija Karppisen ja varaedustajaksi Ilkka Roinisen VaaranValo OSK:n osuuskuntakokouksiin toimikaudelle 2025–2029.

Hallintojohtaja Jere Markkanen ei esteellisenä (yhteisöjäävi) osallistuneet tämän asian käsittelyyn. Pöytäkirjaa tämän pykälän osalta piti kunnanjohtaja Mikko Kärnä.

§ 124 Vanhus- ja vammaisneuvoston asettaminen ja jäsenten nimittäminen toimikaudelle 2025–2029

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää asettaa vanhus- ja vammaisneuvoston toimikaudelle 2025–2029, nimittää vanhus- ja vammaisneuvostolle sihteeriksi hyvinvointi- ja kotoutumiskoordinaattori Annukka Jäntti-Ciprianin, pyytää kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö Erik Räsästä toimimaan vanhus- ja vammaisneuvoston sihteerinä loppuvuoden 2025 kokouksissa siten, että hyvinvointi- ja kotoutumiskoordinaattori ehtii perehtyä sihteerin tehtäviin (riittävä siirtymäaika) ja nimittää vanhus- ja vammaisneuvoston jäsenet ja varajäsenet seuraavasti:

  1. Eläkeliitto Rautavaara
  • Jäsen Kalevi Nissinen, varajäsen Ritva Taskinen
  1. SPR Rautavaaran osasto
  • Jäsen Ritva Lukkarinen, varajäsen Leila Kosonen
  1. Rautavaaran Invalidit ry
  • Jäsen Eeva Turunen, varajäsen Elina Kuosmanen
  1. Rautavaaran Sydänyhdistys ry
  • Jäsen Pentti Kainulainen, varajäsen Erkki Pursiainen
  1. Rautavaaran vanhusten ja vajaakuntoisten tukiyhdistys
  • Jäsen Maija Kärkkäinen, varajäsen Maritta Riekkinen
  1. Rautavaaran seurakunta
  • Jäsen diakoni Ellen Mantsinen, varajäsen kirkkoherra Juha Luukkonen
  1. Rautavaaran helluntaiseurakunta
  • Jäsen Riitta Roininen, varajäsen Ilkka Roininen

Päätös: Kunnanjohtaja teki kokouksessa muutetun päätösehdotuksen:

Kunnanhallitus päättää asettaa vanhus- ja vammaisneuvoston toimikaudelle 2025–2029, nimittää vanhus- ja vammaisneuvostolle sihteeriksi hyvinvointi- ja kotoutumiskoordinaattori Annukka Jäntti-Ciprianin, pyytää kulttuuri- ja vapaa-aikapäällikkö Erik Räsästä toimimaan vanhus- ja vammaisneuvoston sihteerinä loppuvuoden 2025 kokouksissa siten, että hyvinvointi- ja kotoutumiskoordinaattori ehtii perehtyä sihteerin tehtäviin (riittävä siirtymäaika) ja nimittää vanhus- ja vammaisneuvoston jäsenet ja varajäsenet seuraavasti:

Eläkeliiton Rautavaaran yhdistys ry

  • Jäsen Kalevi Nissinen, varajäsen Ritva Taskinen

SPR:n Rautavaaran osasto

  • Jäsen Ritva Lukkarinen, varajäsen Leila Kosonen

Rautavaaran Invalidit ry

  • Jäsen Eeva Turunen, varajäsen Elina Kuosmanen

Rautavaaran Sydänyhdistys ry

  • Jäsen Pentti Kainulainen, varajäsen Erkki Pursiainen

Pohjois-Savon Syöpäyhdistys ry / Rautavaaran paikallisosasto

  • Jäsen Rauha Partanen, varajäsen Anja Rossinen

Rautavaaran vanhusten ja vajaakuntoisten tukiyhdistys ry

  • Jäsen Maija Kärkkäinen, varajäsen Maritta Riekkinen

Rautavaaran seurakunta

  • Jäsen diakoni Ellen Mantsinen, varajäsen kirkkoherra Juha Luukkonen

Rautavaaran helluntaiseurakunta

  • Jäsen Riitta Roininen, varajäsen Ilkka Roininen

Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 125 Kunnanvaltuuston kokouksen 9.6.2025 päätösten täytäntöönpano

Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston kokouksen 9.6.2025 päätökset § 13-43 ovat syntyneet lainmukaisesti sekä oikeassa järjestyksessä, ja ne kuuluvat valtuuston toimivaltaan eivätkä ole muutoinkaan lainvastaisia.
Kunnanhallitus päättää panna valtuuston edellä mainitut päätökset täytäntöön.

Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti.

§ 126 Pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää merkitä pöytäkirjat ja viranhaltijapäätökset tiedoksi ja todeta, ettei kunnanhallitus ota tehtyjä päätöksiä kuntalain 92 §:n nojalla kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Päätös: Merkittiin tiedoksi.

§ 127 Tiedoksi saatettavat asiat

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää merkitä tiedoksi.

Päätös: Merkitään tiedoksi.

§ 128 Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus

Päätösehdotus
Kunnanhallitus päättää merkitä ajankohtaiskatsauksen tiedoksi.

Päätös: Merkitään tiedoksi.

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.