Siirry sisältöön

Kotikulmat valoissa 30.10.-30.11.

 

Siilinjärveltä vuonna 2020 alkunsa saanut Kotikulmat valoissa -valaistuskampanja laajenee Pohjois-Savon alueelle 30.10 – 30.11.2021. Teemana on ”Arjen valojuhlaa – valoa arkeen”. Pimeä vuodenaika sekä yhteiskuntaa monella tapaa lamauttava koronapandemia saattavat lyödä mielen maahan ja ihmisten on vaikea nähdä iloa tuottavia asioita ympärillään. Tämän vuoksi Pohjois-Savon laajuisesti kutsutaan mukaan yhdistyksiä, yrityksiä, organisaatioita ja yksityisiä ihmisiä valaisukampanjaan. Myös kunnat voivat valaista näyttävin värivaloin erilaisia kohteita.

Kampanjan tavoitteena on osoittaa tukea ja arvostusta erilaisille paikalliskohteille kuten nähtävyyksille, maisemille, kulttuuriympäristöille ja yrityksille. Valokeilaan on mahdollista nostaa myös esim. merkityksellistä työtä tekeviä yhdistyksiä. Tarkoituksena on saada kuntalaiset kiinnittämään huomiota normaalia enemmän paikkakunnan hyviin asioihin ja arvoihin.

Meistä jokainen voi omalla panoksellaan tarjota virkistystä toisten iloksi!

Rautavaaralla järjestämme paikallisesti lisäksi valaisukilpailun kampanjan aikana. Luo oma ulkovalaisusi ilahduttamaan pimeimpänä vuodenaikana – se voi olla joulukuusi, pihavalot, valonheittimillä valaistu kohde, lyhtymeri, mitä vain! Lähetä meille kuva Rautavaaralla sijaitsevasta valaisukohteestasi yhteystietoineen (nimi/nimimerkki, sähköpostiosoite ja puhelinnumero) 30.11. mennessä kirjaamo@rautavaara.fi ja raati valitsee mielestään kolme parasta. Pääpalkintona joulukinkku! Voittaja julistetaan Joulutori -tapahtumassa 4.12.2021. Lähetettyjä kuvia voidaan käyttää kunnan somessa kampanjaan liittyen. Mikäli jaat kuvia somessa kampanjaan liittyen, käytä #kotikulmatvaloissa ja #kotikulmatvaloissarautavaara.

Paikallisen valaisukilpailun järjestää Rautavaaran Yrittäjät ry ja Rautavaaran kunta