Siirry sisältöön

Kesäliikuntahaaste 2025

1.6.-31.8.2025 KESÄLIIKUNTAHAASTE

Kesäinen luonto kutsuu liikkumaan. Ulkoilu piristää ja virkistää mieltä, rentouttaa ja antaa monipuolisesti terveyshyötyjä. Rautavaaran ja Sonkajärven vapaa-aikatoimet haastavat kaikki kuntalaisensa ulkoilemaan yhteisen kesäliikuntahaasteen merkeissä 1.6.-31.8.2025.

Ohessa 10 valmista mukavaa haastetta. Näiden haasteiden lisäksi voit keksiä myös itse lisää!

  1. Mene sateella suolle, metsään tai järvelle. Nauti ja kuuntele sateen ropinaa.
  2. Onko roskajuoksu sinulle tuttu laji? Liikuskele ja tutustu lähiluontoon esimerkiksi tunnistamalla kasveja, kuuntelemalla lintujen laulua ja keräämällä samalla roskia.
  3. Oikaise pitkällesi, anna mielen ja lihasten rentoutua, katsele poutapilviä sinitaivaalla.
  4. Käytä luontoreittiä matkalla töihin, kauppaan tai kavereiden tapaamiseen.
  5. Venyttele puita vasten tai kokeile metsäjoogaa. Voit myös halata puita.
  6. Kiipeä mäelle tai muulle korkealle paikalle ja ihaile maisemia.
  7. Vietä yö ulkona laavussa, teltassa tai vaikkapa puun alla.
  8. Kellu järvellä tai anna soutuveneen keinahdella laineilla.
  9. Käy samoilemassa itsellesi uusissa maastoissa.
  10. Hypi kuralätäkössä tai uita varpaita järvessä.
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.