Ikäihmisten tukipalvelut

Tukipalvelut on tarkoitettu edistämään vanhuksen päivittäistä selviytymistä kotona. Tukipalveluina tarjotaan asiointiapua, ateria-, kylvetys-, turvapuhelin, kuljetus- ja saattajapalvelua sekä päivätoimintaa. Tukipalvelujen tarpeen arvioi kotihoidon työntekijä. Palveluja myönnetään toimintakyvyn arvioinnin perusteella. Tukipalveluista peritään perusturvalautakunnan vahvistamat maksut.

Päiväkeskustoiminta

Päivätoiminta on tarkoitettu kotona asuville ikäihmisille virkistymiseksi ja kotona selviytymisen tukemiseksi. Ryhmä kokoontuu tiistaisin päiväkeskuksen tiloissa.
Päivän aikana on mahdollista saada sairaanhoidollisia toimenpiteitä; lääkkeiden jakoa, haavahoitoja, injektioiden antoa jne. Peseytymismahdollisuus järjestetään sitä tarvitseville.  Ryhmässä vierailee asiantuntijoita ja kolmannen sektorin toimijoita.
Virkistys- ja päivätoimintamaksu 17,50€/toimintapäivä sisältää käytettävän materiaalin, lounaan ja päiväkahvin sekä tarvittaessa kuljetuksen ja saunomisen.

Ateriapalvelu

Ateriapalvelu on tarkoitettu asiakkaalle, joka ei itse tai läheisensä avustamana pysty valmistamaan ateriaa tai hankkimaan ruokaa kotiinsa. Kriteerinä voi olla myös ravitsemuksen tilan heikkous.
Mikäli asiakas ei toimintakykynsä tai matkan vuoksi kykene käymään ruokailemassa ateriapalvelussa, hänellä  on  mahdollisuus  saada valmis lämmin ateria kotiin kuljetettuna arkisin sopimuksen mukaan.

Kylvetys-/saunapalvelu

Kriteerinä palvelun saamiselle ovat peseytymistilojen puutteellisuus ja/tai henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimisen vaje.

Turvapalvelu

Turvapalvelu sisältää turvalaitteen ja hälytyspäivystyksen sekä turva-auttajan.
Turvapalvelua annetaan asiakkaalle, jolla on toimintakyvyn vajausta tai turvattomuutta. Asiakkaan tulee kyetä käyttämään turvalaitetta.

Saattajapalvelu

Saattajapalvelu on tarkoitettu asiakkaalle, joka ei itse tai läheisensä avustuksella pääse tarvittaviin lääkäri- ja hoitopalveluihin toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi.
Saattajapalvelusta kunnan ulkopuolisiin lääkäri- ja hoitopalveluihin vastaa kotihoito.

Asiointiapu

Palvelu on tarkoitettu välttämättömiin pankki-, virasto- ja kauppa-asioiden hoitamisiin oman kunnan alueella kotihoidon työntekijän avustamana tai taksilla kimppa-asiointina.
Palvelun saamisen kriteerinä on, että asiakas tai läheiset eivät pysty muulla tavalla järjestämään asiointia.

Kuljetuspalvelu

Sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun tarkoituksena on tukea asiakkaan omatoimisuutta ja selviytymistä kotona mahdollisimman kauan. Kuljetuspalvelua myönnetään perusturvalautakunnan vahvistaman ohjeistuksen mukaisesti. Oma vastuu määräytyy julkisen liikenteen maksun mukaisena.
Vammaispalvelulain mukaan vaikeavammaisella henkilöllä on oikeus kohtuullisiin kuljetuspalveluihin niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

Kuljetuspalveluasioissa yhteydenotot sosiaalityöntekijä Anna-Liisa Väyryseen.

 

Perusturvajohtaja
Helvi Mustonen
GSM 040 860 8206
helvi.mustonen(at)rautavaara.fi

Kotihoidon esimies
Niina Keinänen
GSM 040 860 8261 (ma-ti)
niina.keinanen(at)rautavaara.fi

Kotihoito
GSM 040 860 8270

Sosiaalityöntekijä
Anna-Liisa Väyrynen
GSM 040 860 8207
anna-liisa.vayrynen(at)rautavaara.fi