Siirry sisältöön

Holin Topin puukaiverruksia näyttelyssä kunnantalolla, avajaiset 17.2. klo 16

Tervetuloa pistäytymään kunnantalolla teoksia katselemassa! Näyttelyn avajaiset järjestetään maanantaina 17.2.2025 klo 16 alkaen. Tarjolla kakkua ja kahvia 60 ensimmäiselle näyttelyvieraalle.

Topi ”Holin Topi” Korhosen teokset koristavat kunnantalon aulaa torstaista 6.2. alkaen aina huhtikuun puoliväliin asti.

Rautavaaralta lähtöisin oleva Holin Topi on taitava käsistään ja muistaa tehneensä erilaisia puutöitä jo lapsesta asti. Työt ja elämä veivät Topin Etelä-Suomeen, mutta näin eläkepäivillä hän vierailee Rautavaaralla kotitiluksillaan taajaan puolisonsa kanssa.

Holin Topin töiden aiheena ovat usein eläimet, luonto ja maaseudun ihmiset. Yksityiskohtia pursuavat työt leikittelevät sillä, miten puun pintaa voidaan työstää. Työstettäväksi materiaaliksi saattaa valikoitua esimerkiksi 150-vuotiaan riihen lattialankut!

Yksittäisen puukaiverruksen veistämiseen menevä aika vaihtelee, mutta usein yhteen työhön menee helposti yli kuukausi. Vuosien aikana töitä on ehtinyt kertyä jo kymmenittäin.

Topin teokset ovat toistaiseksi deponoituina Rautavaaran kunnalla, eli kunta säilyttää teoksia kokoelmissaan muttei omista niitä. Osa puukaiverruksista koristaa kunnan henkilökunnan työhuoneita. Lisäksi Topi on lahjoittanut tekemänsä teoksen Rautavaaran kirkolle.

Töitä on nähtävissä kunnantalon ala-aulassa kahvion tiloissa ja opastusta vastapäätä. Yläaulassa töitä on portaikon päässä ja valtuustosalin vieressä.

Kuvat: Erik Räsänen / Rautavaaran kunta