Kuva: Aleksi Muraja.
Armon vuonna 1874 tapahtui kaikenlaista. Britannian tuleva pääministeri Winston Churchill syntyi, suomalainen ooppera aloitti toimintansa Helsingissä esittämällä Giuseppe Verdin Trubaduuri-oopperan, Kansanvalistusseura perustettiin ja Iso-Britannia otti haltuunsa Fidžisaaret. Venäjällä puolestaan otettiin käyttöön yleinen asevelvollisuus, ja siihen tuolloin kuuluneessa Suomen suuriruhtinaskunnassa Rautavaara erotettiin omaksi itsenäiseksi kunnakseen Nurmeksesta.
Ero tapahtui ilman erimielisyyksiä, sillä nurmeslaiset näkivät Rautavaaran harvaan asuttuna syrjäseutuna, joka sijaitsi heikkojen liikenneyhteyksien takana ja jossa oli tuolloin vain noin 1 100 asukasta, joten Nurmeksen herroille ei kunnan itsenäistymisellä ollut taloudellistakaan merkitystä. Eikä haitannut Nilsiää tai Juukaakaan, että niistäkin palaset lohkaistiin tähän uuteen kuntaan.
150 vuoden aikana Rautavaaralla on ehtinyt tapahtua paljon, mutta alku oli ilmeisen hankalaa. Näistä ajoista muistutuksena on kunnanviraston edessä sijaitseva Vaaralla palaa -muistomerkki, jossa kuvataan raivaajan tulta. Se voitti luonnonvoimat ja vitsaukset, kuten pedot, voudin, hallan, heimosodat, nälän, taudit ja taikuuden. Yllättävän sitkeässä on kuitenkin elänyt käsitys Rautavaarasta kuntana, joka on Suomen kurjin sekä köyhin ja jossa ei tapahdu yhtikäs mitään. Onpa Rautavaaraa kuvattu lehdistössä joskus paikkana, jonka jumalat ovat hyljänneet: metsäsuomalaisten viimeisenä reservaattina.
Tottahan tietysti toinen puoli, mutta useille virheellisille käsityksille on syytä laittaa myös pisteitä.
Tosiasiassahan Rautavaaralta löytyy aivan kaikki, mitä erähenkinen luontoihminen vain keksii haluta. Kuntamme, tämä Suomen Samoa, ei ole syrjässä, vaan mehän sijaitsemme kaiken keskellä. Upea luontomme, metsät, vaarat, joet ja järvet antavat meille iloa ja voimaa vuoden jokaisena päivänä. Tunnetaanpa kuntamme myös sen monista paratiisirannoista, jotka kutsuvat auringonpalvojia luokseen näin kesäisin. Yksi suurimmista nähtävyyksistä olemme kuitenkin me rautavaaralaiset itse. Olemme aitoja ja suoria ihmisiä, jotka emme kuvia kumartele ja pidämme itsenäisyydestämme kiinni sekä kehitämme kuntaamme ylpeästi yhdessä. Saa meitä toki metsäsuomalaisiksi tituleerata jos haluaa, mutta sen kiistämme, että meitä olisi tänne kukaan hyljännyt.
Kunnassa viimeisinä vuosina tehty kehittämistyö on myös tuottanut tuloksia: olemme onnistuneet laajentamaan Tiilikkajärven kansallispuistoa ja kehitämme siihen nojaten nyt aivan uutta sekä ainutlaatuista luontomatkailualuetta. Vihreästä siirtymästäkin Rautavaara hyötyy nyt valmisteilla olevien aurinkovoimalahankkeiden myötä. Liikuntaa ja kulttuuriakaan kunnassa ei ole unohdettu ja täällä on kävijälle monenmoista nähtävää. Kuntalaiset ovat ylpeitä kunnastamme, ja Rautavaaran kunta on myös kiinnostava työnantajana. Ja oletteko tienneet, että meillä on täällä myös lääketieteellis-luonnontieteellisesti painotettu, vauhdilla kansainvälistyvä lukio?
Vanha sanonta sanoo, että ”Rautavaaralta ollaan ja rahhaa on evväänä”. Näinkin uskaltaa jälleen sanoa, sillä kuntataloutemmekin on tasapainossa ja Rautavaaran voi sanoa olevan erittäin positiivinen poikkeus Suomen kuntakentässä näinä vaikeina aikoina.
Vaaralla siis palaa! Olemme liekeissä ja haluamme toivottaa ihmiset läheltä sekä kaukaa katsomaan, mitä Rautavaaralla tapahtuu. Hyviä ja iloisia asioita, joita tehdään yhdessä.
Mikko Kärnä
kunnanjohtaja
Blogiteksti julkaistiin alun perin Vaaralla palaa -kesälehdessä 2024. Kesälehti on jaettu kaikkiin Rautavaaran alueen postilaatikoihin. Lehtistä on saatavilla myös kirjastolla ja kunnantalolla. Lehden voi lukea myös sähköisesti: Vaaralla palaa -kesälehti 2024
