Kaikki tapahtumat
Takaisin

Unelmien liikuntapäivä 10.5

Iloitaan liikkumisesta koronasta huolimatta Unelmien liikuntapäivänä 10.5.!

Nyt koronakeväänä ei voida porukalla kokoontua yhdessä liikkumaan, mutta tänä vuonnakaan ei kannata jättää päivää väliin. Unelmien liikuntapäivä toteutuu tänä vuonna kodeissa – ja somessa voi jakaa oman liikkumisen muiden kanssa!

Unelmien liikuntapäivä toteutetaan sosiaalisen median kampanjana siten, että ihmisiä innostetaan jakamaan somessa se, miten he liikkuvat erilaisissa olosuhteissa, esim. kotona tai ulkoillen. Voit kannustaa kavereita liikkumaan samaan aikaan ja perheet voivat liikkua yhdessä. Jaetaan liikuntahetkemme muille, jotta jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon, innostua lähtemään liikkeelle ja kokeilla vaikka uusia liikkumisen muotoja. Kaikki tavat liikkua ovat hyviä, kunhan liikkuminen tapahtuu vastuullisesti viranomaisten asettamien linjausten mukaisesti. Toukokuun 10. päivä on myös äitienpäivä – hieno mahdollisuus liikkua yhdessä äidin kanssa!

Ihmisten liikkuminen tulee näkyväksi Unelmien liikuntapäivänä 10.5. somessa voi jakaa liikuntavinkkejä, kuvia, kotivideoita ja muita liikkumaan kannustavia sisältöjä tunnisteella #unelmienliikuntapäivä.

 

#unelmienliikuntapäivä sunnuntaina 10.5. – näin olet mukana: 

 

  1. Jaa 10.5. kuvasi tai videosi somessa tunnisteella #unelmienliikuntapäivä. Voit lisätä omia aihetunnisteita ja osoittaa tukesi näin esim. seurallesi tai muulle yhteisöllesi.  
  2. Kannusta kaverit, lapset, vanhemmat, isovanhemmat, työkaverit, oppilaat ja kaikki muutkin liikkumaan. “Minä liikun näin, miten sinä liikut?“ 

Palkintoja arvotaan kaikkien oman liikkumisensa tai vinkkinsä #unelmienliikuntapäivä -tunnisteella jakaneiden kesken. 

Oman liikkumisen voi myös lähettää nettilinkkeinä ulp@olympiakomitea.fi -sähköpostiin. Ne lisätään www.unelmienliikuntapaiva.fi-sivulle muille inspiraatioksi.