Takaisin

Maksutonta asiointiapua välttämättömiin kauppa- ja apteekkiasiointeihin yli 70 –vuotiaille koronaviruksen leviämisen estämiseksi

Maksuttomassa yli 70 –vuotiaille tarkoitetussa välttämättömien kauppa- ja apteekkiasiointien asiointiavussa on kyse toiminnasta,  jolla tarkoitetaan välttämättömiin kauppa-asiointeihin ja apteekkiasiointeihin liittyviä yli 70 –vuotiaille (70 vuotta täyttäneille ja ennen vuotta 1950 syntyneille) Rautavaaralla asuville henkilöille tämän hetkisessä poikkeustilassa tarjottavaa asiointiapua, jossa ei kuljeteta henkilöitä kauppa- ja apteekkiostoksilla, vaan Rautavaaran keskustasta ostettavat välttämättömät kauppa- ja apteekkiostokset tuodaan kotioven ulkopuolelle sovittuun ulkotilaan. Toiminnan päätoteuttajat ovat Rautavaaran ev.lut.seurakunnan diakoniatyö ja  joukko vapaaehtoisia henkilöitä. Näin toimimalla noudatamme valtioneuvoston ohjeistusta, joka velvoittaa kaikkia yli 70 –vuotiaita pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksien mukaan. Maksuttomaan asiointiapuun ovat oikeutettuja kaikki yli 70 –vuotiaat (myös oman auton omistavat yli 70 –vuotiaat) Rautavaaralla asuvat henkilöt, joilla ei ole koronaviruksen riskiryhmään kuulumatonta, alle 70 –vuotiasta sukulaista, läheistä henkilöä, ystävää tai naapuria, joka voisi hoitaa välttämättömät kauppa- ja apteekkiasioinnit. 

Toiminnan lähtökohtana on estää koronaviruksen leviäminen ja turvata turvallinen asuminen Rautavaaralla poikkeusolosuhteidenkin aikana. Koronaviruksen leviämisen estämiseksi yli 70 –vuotiaiden henkilöiden kauppa- ja apteekkiostoksia ei voi toimittaa kotiovien sisäpuolelle. Tästä varotoimenpiteestä johtuen ostokset joudutaan jättämään sovittuun paikkaan kotioven ulkopuolelle. Ostosten kotiin kuljettamisesta ei peritä kuljetuskuluja.  Asiointiapuun oikeutetun henkilön maksettavaksi kuuluvat kauppa- ja apteekkiostoskulut. Lähtökohtaisesti pyrimme siihen, että asiointiavun perille toimittajina toimivat vapaaehtoiset vatiolovelvolliset henkilöt.

Mikäli olet yli 70 –vuotias henkilö, jolla ei ole ketään koronaviruksen riskiryhmään kuulumatonta, alle 70 -vuotiasta sukulaista, läheistä, ystävää tai naapuria, joka voisi hoitaa puolestasi välttämättömät kauppa- ja/tai apteekkiasioinnit (koskee myös yli 70 –vuotiaita oman auton omistavia, joilla ei ole edellä mainittuja auttamistahoja) toimi seuraavasti:

Soita Rautavaaran ev.lut.srk:n diakoni Marjo Kyllöselle ma-pe klo 8.00-10.00 puhelinnumeroon 040 824 0812. Diakoni opastaa ja neuvoo sinua ja suunnittelee kanssasi tarpeesi mukaan kauppa- ja/tai apteekkiasioinnin toteuttamisen käytännössä. Jotta asiointiapu voidaan toteuttaa käytännössä, diakonin on kirjattava ylös osoitteesi, nimesi ja puhelinnumerosi ja välitettävä tietosi myös tarvittaessa ruokaostos- ja apteekkiasiointia diakonin kanssa yhteistyössä hoitaville vaitiolovelvollisille vapaaehtoisille. Otathan hyvissä ajoin yhteyttä diakoniin kun tarvitset välttämättömiin kauppa- ja apteekkiasiointeihisi asiointiapua, jotta saamme hoidettua välttämättömät asiointiaputarpeesi tarpeittesi edellyttämässä aikataulussa.

Huom! Kunta ei ole toiminnassa mukana, vaan em. toiminnan päätoteuttajat.